LIIKUNTA KANNATTAA AINA


Kirjassaan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta”, japanilainen Haruki Murakami kertoo juoksevansa, koska hän haluaa kirjoittaa. Juokseminen mahdollistaa hänelle kirjoittamisen. Ja hän kirjoittaa paljon. Jörn Donner mainosti aikoinaan, että lukeminen kannattaa aina. Murakamia mukaellen sanoisinkin –  liikunta kannattaa aina!

Liikkuva lapsi haluaa leikkiä ja liikkuva vanhus on aktiivinen. Liikkuvat nuoret ja aikuiset innostuvat helpommin oman ja läheistensä arjen pyörittämisestä. Liikunnan avulla heiltä voi löytyä luovuutta kuin leikkivältä lapselta. Aktiivinen vapaa-aika omien kykyjen ja toiveiden mukaan on osa hyvää arkea!

Mielenterveys on ollut vahvasti esillä. Tietyissä maissa uusille asiakkaille kokeillaan aluksi kaksi viikkoa liikuntaa. Vasta sen jälkeen pohditaan perinteisempien hoitomuotojen yhdistämistä liikuntaan. Liikunta vähentää hoitovajetta!

Espoossa on noin 400 urheiluseuraa. Espoon Telinetaiturien Emil Soravuon MM-pronssi luo uusia  unelmia ja kannustaa lapsia voimistelun pariin. Uskon, että hänen innoittamana me vanhuksetkin menemme entistä iloisemmin ulko- ja sisäsaleille. Kävelylenkin varrelta ehkä löydämme jonkun sopivan oksan jossa roikkua. Olemme osa yhteistä jatkumoa!

Old Power on maamme menestyksekkäin  maalipalloseura näkövammaisille. Erkki Miinala on maajoukkueemme kantavia voimia. Lajia voivat seurassa kokeilla, side silmillä, myös näkevät. Mikä mahdollisuus kokea liikunta ja espoolaisuus aivan uudesta näkökulmasta!

Tässä oli vain kaksi esimerkkiä.

Espoon tarina on entistä elinvoimaisempi kun se  luo edellytyksiä urheiluseuroille ja omaehtoiselle liikunnalle. Liikunta tulee myös huomioida osana kuntoutusta, niin mielenterveys- kuin vanhuspalveluissakin. Yhteistyö osaavien tekijöiden ja eri toimialojen kanssa takaa aina paremmat onnistumisen edellytykset.

Taloudellisesti kestävässä Espoossa liikunta ja urheilu eivät ole kulueriä, vaan hyviä sijoituksia.

Liikunta ja lukeminen kannattaa aina.

 

Voit ottaa minuun yhteyttä!