Suomen ja alkuperäisen kielen sekamelska toimii paremmin kuin pakotettuna ja ahdistettuna puhuttu suomi.
Aluksi välillämme oli kuilu. Mikäköhän se olisi, mietin. Hän selvästi halusi apua, mutta ei löytänyt oikeita sanoja. Sitten älysin, meillä oli välissämme kielellinen kuilu. Erotin yksittäisiä sanoja kuten Maininki ja Matinkylä, mutta muusta en saanut selvää.
Kysyin, do yuo speek english? Tyttö aukeni hymyyn ja vapautui.
Olin huomannut hänen nojaavan Kivenlahden metroaseman seinään. Ja hän vaikutti itkeskelevän.
Kun kuilu sulkeutui ja ymmärsin, että hänen matkakortistaan oli arvo loppunut, niin tarjosin tytölle metrokyydin Matinkylään omalla kortillani.
Sen jälkeen pato murtui. Sain kuulla että hänellä on kaksi pienempää sisarusta ja 77-vuotias vaari jolla on ollut syöpä 69-vuotiaasta lähtien. Tyttö oli muuttanut perheineen Etelä-Afrikasta tänne ja kävi nyt suomenkielistä koulua. Muutakin juttelimme lyhyen matkan aikana.
Ennen asemalle tuloa hän pomppasi pystyyn ja melkein juoksi hissille. Tykkään ajaa hissillä, hän sanoi.
Tämän kohtaamisen ja metromatkan muistan varmasti pitkään. Kunpa ihmiset löytäisivät aina tavan puhua toisilleen.
